Tapahtumamyynti omilla sivuilla vs. myyntisivulla

Posted by Kristiina on Sep 25, 2019 2:26:44 PM
Kristiina

kuva2

Oletko koskaan miettinyt mitä merkitystä sillä on, ovatko tuotteesi myynnissä omilla verkkosivuillasi vai ulkopuolisen palveluntarjoajan myyntisivulla? Viimeistään tämän blogitekstin myötä tulet miettineeksi asiaa.

Erilaisten verkkokauppojen volyymi on vuosien saatossa kasvanut roimasti, ja lähes kaikkea myydään jo verkon välityksellä. Tavaroita on jo pidempään myyty verkosta, mutta verkkokauppa kasvaa nopeasti muidenkin tuotteiden kohdalla. Paytrailin Verkkokauppa Suomessa 2019 -raportissakin mainitaan seuraavasti: ” Verkosta ei enää osteta vain tavaroita ja palveluita, joita ei ole saatavilla paikallisissa liikkeissä, vaan sieltä hankitaan yhä enenevässä määrin myös ruokaa ja päivittäistavaroita”. Kun kerran kaikkea muuta myydään yritysten omilla sivuilla verkkokaupan kautta, miksi lipunmyynti ulkoistetaan muiden palveluntarjoajien verkkosivuille?

Oletko koskaan ostanut verkkokaupasta siksi, että verkkokauppa-alusta on jonkun tietyn yrityksen tuottama? Tuskinpa, sillä miksi kukaan ostaisi tuotteita verkkokaupasta vain sen teknisen alustan vuoksi. Syitä ostopäätökselle ovat ennemminkin yrityksen brändi, tuotteiden houkuttavuus ja ostamisen helppous. Oletko esimerkiksi miettinyt, miksi asiakkaat ostavat tuotteensa Zalandolta? No juurikin siksi, että ostaminen on helppoa ja brändi on saanut vahvan aseman kuluttajien keskuudessa.

 

Tapahtumakauppa ja myyntisivut

Omalla tapahtumakaupalla tässä yhteydessä tarkoitetaan sellaista myyntialustaa, joka on tapahtuman tai organisaation omilla sivuilla ja tuotteiden ostaminen tapahtuu poistumatta sivuilta. Maailmalla tämän myyntimallin lisäarvo on jo ymmärretty, mutta Suomi tulee tässäkin asiassa vähän jäljessä. Tässä muutamia esimerkkejä eri palveluntarjoajien tapahtumakaupoista:

-Eventbriten tarjoama alusta Sneakercon-sivulla

-Titon tarjoama alusta Beyondtellerland-sivulla

-Liveton tarjoama alusta Henrys's pubin-sivulla.

Täältä voit esikatsella, miltä Liveton Tapahtumakauppa näyttäisi omilla sivuillasi.

Myyntisivu on taas lipunmyyntisivu ulkoisen palveluntarjoajan verkkosivuilla, esimerkiksi osoitteessa Liveto.io. Myyntisivu on hyvä lisäkanava tapahtumamyyntiin varsinkin silloin, kun tapahtumalla ei ole omia verkkosivuja. Joissakin tilanteissa myyntisivu voi olla myös hyvä ratkaisu ruuhkaisen ja suuren volyymin tapahtuman myyntiin, etenkin jos tapahtuman omat verkkosivut eivät kestä lipunmyynnistä syntyvää painetta – nämä tapaukset ovat tosin aika harvassa.  

 

Paranna myyntiäsi

Tapahtuman verkkosivuilla sijaitseva tapahtumakauppa on ehdottomasti ulkoista myyntisivua parempi vaihtoehto. Tällöin kaikki tapahtumaan liittyvä tieto sekä palvelut löytyvät yhdeltä verkkosivustolta, ja kaikki markkinointi voidaan ohjata näin samaan paikkaan. Esimerkiksi kun asiakas menee etsimään tietoa tapahtuman aikataulusta, voi hän samalla kertaa ostaa liput tapahtumaan.

Tapahtumakauppa helpottaa myös lippujen ostamista, sillä asiakkaan ei tarvitse poistua sivulta toiseen palveluun, vaan hän voi muutamalla napin painalluksella tehdä tilauksen. Vähemmän klikkauksia, parempi konversio – tämä on todistettu fakta! Ostamisen helppous parantaa myös asiakaskokemusta, lue lisää aiheesta täältä.

Omasta tapahtumakaupasta on hyötyä myös tapahtuman brändin rakentamisessa: tämä ratkaisu tuo tapahtuman brändiä ja visuaalista ilmettä paremmin esille. Ostaminen tapahtuman omilta verkkosivuilta myös tuntuu asiakkaalle luotettavammalta kuin ulkopuoliselta myyntisivulta. Esimerkiksi Paytralin raportissa kerrotaan, että suomalaiset kuluttajat arvostavat nykyään enemmän ostamisen helppoutta ja verkkokaupan luotettavuutta kuin halpaa hintaa.

Tästä voit vielä katsoa mitä John Smith Rock Festivaalin Emmi kertoo tapahtumakaupan hyödyistä.

 

Oman tapahtumakaupan top 3 hyödyt:

  1. Ostamisen helppous – asiakkaan ei tarvitse poistua verkkosivulta.
  2. Kaikki tieto ja palvelut ovat yhdellä verkkosivustolla – markkinointi ohjataan selkeästi yhteen paikkaan.
  3. Ratkaisu vahvistaa organisaation tai tapahtuman brändiä.

Täältä voit ladata Paytrailin ja Liveton yhdessä toteuttaman Tapahtumamyynnin tulevaisuus -webinaaritallenteen, jossa myös sivutaan tätä aihetta.

Mikäli haluat kuulla lisää Liveton ratkaisusta, pyydä konsultaatio täältä.

Topics: asiakaskokemus, ennakkolipunmyynti, tapahtuman markkinointi

Tapahtuma-alan paras blogi Suomessa

Ajatuksia tapahtumista ja tapahtumien vierestä

Liveton blogissa käsitellään viikottain mielenkiintoisia tapahtuma-alan trendejä, uutisia sekä aiheita, joista on hyötyä tapahtuman järjestämisessä. Liveton missio on auttaa tapahtumia menestymään, joten nämä blogitekstit ovat tehty sinua varten ! Tervetuloa blogiin.

 

Haluatko tietää enemmän tapahtuman järjestämisestä?

Siirry Tapahtuman Pelikirjaan

Tilaa Liveton uutiskirje sähköpostiisi!

Blogit hakusanojen mukaan

See all