Kuinka järjestää virtuaalikoulutus ja tehdä sillä rahaa?
Tapahtuma-ala edustaa erinomaisesti sitä, kuinka koko ala muuttui kaikkialla maailmassa koronaviruksen (COVID-19) vuoksi. Tapahtumajärjestäjien...
Seinäjoki Areena tarjoaa helposti muunneltavaa messu-, näyttely- ja tapahtumatilaa kahdessa isossa hallissa sekä useissa kokoustiloissa. Vuosittain Seinäjoki Areenalla järjestetään kymmeniä–satoja tapahtumia laidasta laitaan: kokouksista ja seminaareista konsertteihin, messuihin ja urheilutapahtumiin. Kävijöitä kertyy vuosittain useita satoja tuhansia, ja Areenan vaikutus Seinäjoen seudulle on arviolta 14 miljoonaa euroa vuodessa. Suurin osa kävijöistä tuleekin tutkimuksen mukaan kaupungin ulkopuolelta.
Vuonna 2024 Areenan uuden strategian myötä mukaan tuli omien tapahtumien järjestäminen. Se toi mukanaan uusia vaatimuksia myös lipunmyynnille, ja näin yhteistyö Liveton kanssa alkoi. Blogiteksti on tehty Seinäjoki Areenan toimitusjohtaja Tuomas Ylevän haastattelun pohjalta.
Kuvat: Juha Hirsimäki
Seinäjoki Areena ei rajaa tapahtumiaan tyypin tai koon mukaan. Kahdessa isossa hallissa, joista suurempi vetää 6 000 ja pienempi noin 3 000 henkilöä, on järjestetty niin tangokuninkaallisten kruunajaiset, puoluekokoukset kuin kansainväliset urheilukilpailut. Lisäksi areenalla on vuosittain järjestetty isoja ulkopuolisia messuja kuten Sarkamessut.
"Seinäjoki Areenan vahvuus on muokattavuus ja räätälöitävyys." – Tuomas Ylevä, toimitusjohtaja
Oman tapahtumatuotannon myötä Seinäjoki Areena on oppinut, mitä onnistunut tapahtuma vaatii: oikea kohderyhmä on kaiken ydin. Liian laaja yleisötapahtuma ei kiinnosta ketään kunnolla, mutta intohimoisia harrastajia yhdistävä tapahtuma syttyy heti. Hyvä esimerkki tästä ovat Koira & Hevonen -messut, jotka järjestetään Seinäjoki Areenalla toistamiseen syyskuussa 2026. Tapahtuma keräsi heti ensiesiintymisellään innostuneen kävijäkunnan – koira- ja hevosharrastajat ovat sitoutunut ja aktiivinen joukko, joka ostaa lippunsa ja tulee paikalle. Tällainen kohderyhmä ei kaipaa massamarkkinointia; se kaipaa helposti löydettävää ja sujuvaa ostopolkua.
Kun Seinäjoki Areena alkoi etsiä lipunmyyntijärjestelmää, vaatimus oli selkeä: järjestelmän on toimittava luotettavasti, ilman yllätyksiä. Isossa tapahtumavenueessa tekninen häiriö näkyy välittömästi, ja soitot tulevat suoraan areenalle usein juuri perjantai-iltana tai viikonloppuna. Liveto on vastannut tähän odotukseen.
Toinen kriittinen asia on asiakkaan helppo ostopolku. Liveton tapahtumakauppa on upotettu suoraan Seinäjoki Areenan verkkosivuille, jolloin asiakas löytää kaikki tapahtumat yhdestä paikasta. Tämä kasvattaa Areenan omien verkkosivujen kävijäliikennettä ja tarjoaa samalla mahdollisuuden kiinnostua myös muista tapahtumista. Liveton tapahtumakauppaan on yhdistetty myös narikkamyynti, joten koko ostoprosessi hoituu kerralla.
"Minulle luotettavuus ja helppo ostaminen ovat tärkeintä. Jos me tehdään vaikeaksi ostaminen, liput jäävät ostamatta." – Tuomas Ylevä, toimitusjohtaja
Seinäjoki Areenan tapahtumissa käy laaja kirjo ihmisiä nuorista harrastajista ikäihmisiin, ja ostopolun yksinkertaisuus on heille kaikille tärkeää. Liveton lippukauppa mahdollistaa ostamisen ilman pakollista kirjautumista laajoilla maksutavoilla. Asiakkailta ei ole kantautunut valituksia ostoprosessista, mikä on paras mahdollinen palaute. Ylevä seuraakin myyntiä itse lähes päivittäin Liveton reaaliaikaisesta hallinnasta.
Seinäjoki Areena on hyvä esimerkki siitä, kuinka venue pystyy ottamaan kaiken hyödyn irti erilaisista tapahtumista. Katso täältä lisää, mitä vaihtoehtoja Liveto tarjoaa venueille.
Herättikö tämä kiinnostuksen? Ota yhteyttä meihin täällä!
Tapahtuma-ala edustaa erinomaisesti sitä, kuinka koko ala muuttui kaikkialla maailmassa koronaviruksen (COVID-19) vuoksi. Tapahtumajärjestäjien...
Keväällä ja kesällä 2022 on odotettavissa, että tapahtumarajoitukset kevenevät ja livetapahtumat alkavat vetämään kävijöitä taas puoleensa. Viimeisen...
Helsingin Lasipalatsissa sijaitseva Amos Rex tunnetaan taiteen ja arkkitehtuurin edelläkävijänä – ja nyt myös kävijäkokemuksen uudistajana...