Asiakaskokemus: Myski-hanke

Myyntiosaaminen kasvun keskiöön -hanke (Myski) on Oulun ammattikorkeakoulun, Oulun yliopiston ja Koulutuskuntayhtymä OSAO:n yhteinen hanke. Myski-hankkeen tavoitteena on kehittää myynnin osaamista Oulun alueella. Hankkeen ensimmäinen iso puhujatapahtuma, Huomisen myynti, järjestettiin virtuaalisesti Liveton avulla, ja videolla Projektisuunnittelija Elina Kaihua kertoo tapahtumasta lisää.
Myski-hanke
- Järjestää tapahtumia, valmennuksia, työpajoja ja muita tilaisuuksia
- Yhteistyö Liveton kanssa alkoi 2020
- Huomisen myynti -tapahtumassa oli lähes 400 kävijää
Myski-hankkeessa järjestetään tapahtumia, valmennuksia, työpajoja ja muita tilaisuuksia, joissa käsitellään myynnin eri teemoja. Hanke toteutetaan aikavälillä 4/2019 – 3/2022 ja tällöin kehitetään Oulun alueelle uutta myyntiosaamisen kehittämisen toimintamallia. Hankkeessa luodaan uusi myyntiosaamisen koulutuskokonaisuus ja se tulee pitämään sisällään myynnin ajankohtaista ja tulevaisuuden tarpeisiin vastaavaa sisältöä. Myski-hankkeen pitkän tähtäimen tavoitteena on nostaa Oulun alue Suomen myyntiosaamisen kärkikaupungiksi.
Huomisen myynti -tapahtuma
Huomisen myynti oli Myski hankkeen ensimmäinen suuri puhujatapahtuma ja tapahtumassa esiintyi neljä eri puhujaa. Huomisen myynti tapahtumassa esitetyissä puheissa käytiin läpi myynnin pehmeitä arvoja ja taitoja. Puhujien lisäksi ohjelmistossa oli myös muita tapahtumaosuuksia, kuten keskusteluhuoneita osallistujille sekä tapahtuman yhteistyökumppaneiden ständejä.
Huomisen myynti –tapahtuma oli aluksi tarkoitus järjestää Live-tapahtumana, mutta olosuhteet pakottivat siirtämään tapahtuman virtuaalialustalle. Tämä kuitenkin osoittautui oikein hyväksi tavaksi järjestää tapahtuma, sillä etätapahtumaan saatiin osallistujia ympäri Suomea. Projektisuunnittelija Kaihuan mukaan etätapahtuma oli kätevä, koska osallistujat pystyivät tulemaan tapahtumaan mukaan esimerkiksi kotisohvilta tai työpaikoilta. Etätapahtuma ei sido sen osallistujia mihinkään tiettyyn paikkaan, vaan tapahtumaan voi osallistua melkeinpä mistä vain.
Yhteistyö Liveton kanssa
Kaihuan mukaan Liveto valittiin tapahtuman kumppaniksi, sillä he halusivat ehdottomasti toteuttaa tapahtuman laadukkaalla tapahtuma-alustalla. Näin tapahtumajärjestäjien ei tarvinnut käyttää aikaa esimerkiksi toteutuksesta tai tekniikasta murehtimiseen, kun asiat olivat ammattilaisten hoidossa. Myski-hankkeen tapahtumalle haluttiin kumppani, joka olisi varmasti luotettava. Kaihuan mukaan heille oli myös tärkeää, että he pystyivät tarjoamaan tapahtuman osallistujille hyvän tapahtumakokemuksen.
“Suosittelen ehdottomasti Livetoa myös muille virtuaalitapahtumia järjestäville”
- Elina Kaihua, Projektisuunnittelija
Kaihua kertoo, että Liveton avulla he saivat aikaan todella hyvän tapahtumakokonaisuuden. Myös tapahtuman osallistujat olivat antaneet erinomaista palautetta tapahtumasta. Kaihua voi suositella Livetoa myös muille virtuaalitapahtumia järjestäville.
Lue lisää Liveton virtuaalitapahtuma-alustasta ja opiskele virtuaalitapahtuman järjestämisestä maksuttomasta oppaastamme. Lue myös Haaga-Helian ja Liveton yhteistyöstä täältä.
97,2 % tapahtuma-järjestäjistä suosittelee Livetoa.
Onnistuneen tapahtuman perusteet
Tämä opas sopii erityisesti ensimmäistä kertaa tapahtumaa tuottavalla henkilölle tai sitä harkitsevalle.


Tapahtumamarkkinoinnin julkaisukalenteri
Liveton tapahtumamarkkinoinnin julkaisukalenterin avulla markkinoinnista ja sosiaalisen median julkaisuista tulee suunnitelmallisempaa.
Digimarkkinoinnin menestysaskeleet tapahtumatuottajalle
Suomen Digimarkkinoinnin myyntijohtaja Ilari Tervonen avaa Liveton huhtikuun webinaarissa digimarkkinoinnin menestyksekkään MRACE-mallin.
