<img height="1" width="1" style="display:none" src="https://www.facebook.com/tr?id=513124235848573&amp;ev=PageView&amp;noscript=1">

Häätapahtumien suosio yllättää

Erilaisia häämessuja ja -tapahtumia on Suomessa useita vuosittain, ja mielenkiintoista onkin niiden jatkuva suosio. Tässä blogitekstissä pohditaan, miksi häätapahtumissa käydään ja millaista on niiden järjestäminen. Saimme apua pohditaan Mennään naimisiin Oy:n häämessutuottajalta Paula Kirvesmäeltä. Haastattelussa Kirvesmäki kertoi muun muassa heidän häämessulistaan, häämessujen järjestämisestä, kävijäryhmistä ja monista muista häämessuihin liittyvistä asioista. Hän kertoo myös oman mielipiteensä siihen, miksi ihmiset käyvät häämessuilla.

Häämessujen ja -tapahtumien suosio

Erilaisia häämessuja ja -tapahtumia on Suomessa paljon, ja kilpailu morsiammien ajasta on kovaa. Tapahtumia on listattuna esimerkiksi häämessu-kalenteriin, josta jo nopealla silmäyksellä näkee, että erilaisia häihin liittyviä tapahtumia on monia. Jokaiselle tapahtumalle riittää kuitenkin kävijöitä, mikä kertoo niiden suosiosta.

Mennään naimisiin

Kuva: Minna Sipinen

Kirvesmäki kertoo, että häämessut on tapahtumana jo sinällään hyvin erilainen ja yhteen asiakaskuntaan keskittyvä, koska kävijät yleensä ovat henkilöitä, jotka ovat menossa naimisiin. Heitä on monen ikäisiä, näköisiä ja kaikki heistä ovat täynnä haaveita omannäköisistään häistä. 

Kirvesmäen mukaan kävijöistä naiset ovat enemmistössä, mutta myös miehiä on mukana:

”Häämessuille tullaan ystävien ja kaasojen kanssa nauttimaan päivästä ja kuohujuomista. Hääpuku on sellainen, johon ei miehen toivota osallistuvan, joten sitä on helppo häämessuympäristössä pohtia. Pariskunnittain tullaan myös runsaasti paikalle, jos on auki asioita, joista päätetään yhdessä. Hääpäivähän on myös miehelle erittäin tärkeä päivä.”

Häätapahtumista haetaan inspiraatiota omiin häihin, kaverin häihin tai käydään vain fiilistelemässä. Häätapahtumissa yleensä pääsee hypistelemään, kokeilemaan, vertailemaan ja ostamaan kaikenlaisia tuotteita sekä palveluita. Usein esimerkiksi häämessuilla on huomioitu kaikki häihin liittyvä, kuten polttarit, tapahtumapaikka, puvut, koristelu, ruoka, askartelu, lakiasiat sekä ohjelma. Messujen suosiota luultavasti selittääkin niiden tarjoaman sisällön kattavuus – yhdellä kertaa saa vastauksen moniin kysymyksiin.

Kirvesmäen mielestä suurin syy häämessuilla käymiseen on henkilökohtaisen kontaktin arvo ja asioiden helppohoitoisuus:

”Vaikka elämmekin digipainotteista aikaa, ei voi yhtään aliarvioida henkilökohtaisen kontaktin arvoa. Häät ovat intiimi tapahtuma, ja on ensiarvoisen tärkeää nähdä asiat palveluntarjoajan kanssa samansuuntaisesti. Lisäksi monet hääasiat saa hoidettua kuntoon yhden päivän aikana.”

 Häämessujen asiakkaiden kiinnostuksen kohteet vaihtelevat. Kirvesmäki kertoo, että kiinnostuksen kohteet riippuvat usein omista lähtökohdista ja häiden valmistumistilasta - kävijät etsivät juhlapaikkaa, pitopalvelua, musiikkia tai sormuksia. Hän lisää, että hääpuvut ovat kiinnostavia nähdä paikan päällä yhden lämpimän katon alla ja muotinäytös on heidän messuillaan kohokohta, joten sitä käyvät kaikki kävijät katsomassa - jopa kahdesti päivän aikana.

Häämessujen järjestäminen

Kirvesmäen tuottama Mennään naimisiin -häämessut on yksi Suomen vanhimmista ja kauneimmista häätapahtumista. Hän kuvailee tapahtumaansa seuraavanlaisesti:

”Helsingin Wanhassa Satamassa kotiaan pitävä tapahtuma pyrkii keskittymään hääasiakkaisiin kokonaisvaltaisesti. Vuonna 2020 haluamme tarjoa kauneutta ja hyvinvointia, niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Häät ovat suuri ja kuluttava projekti, joten olisi ensiarvoisen tärkeää olla hääpäivänä ihana oma itsensä. Siihenkin me haluamme tarjota avaimia. Meidän iloiseen ja rentoon tapahtumaamme tullaan monesti ennen polttareita tai yhteistä hääsuunnitteluiltaa.”

Messujen järjestäminen eroaa muiden tapahtumien järjestämisestä. Erilaisten messujen järjestäjillä, kuten häämessutuottajillakin, on haasteena muun muassa todella kova kilpailu. Messutapahtumien järjestäjien onkin otettava huomioon messujen erityispiirteet esimerkiksi markkinoinnissa ja lipunmyynnissä. Messuilla erityistä on myös se, että järjestäjän tulee huomioida sekä näytteilleasettajat että kävijät, sillä molemmat ovat yhtä tärkeitä. Tapahtuman pelikirjasta löydät enemmän tietoa muun muassa messujen erityispiirteistä ja järjestämisestä.

Kirvesmäen mukaan häämessujen järjestämisessä tulee ehdottomasti ottaa huomioon aika, jossa elämme, sillä tänä päivänä esimerkiksi monilla on pieni vauva, kun mennään naimisiin. Mennään naimisiin -messuilla halutaankin huomioida tämä asia järjestämällä vaunuparkki ja mammatila, ettei pientä lasta tarvitse jättää häähumuilun ulkopuolelle. Kirvesmäen mukaan haastavinta messujen järjestämisessä on se, että he haluavat tarjota asiakkailleen aina uusimpia trendejä maailmalta, mutta niitä ei aina saada toteutettua halutun mukaisesti.

Kysyimme Kirvesmäeltä, milloin on paras aika järjestää häämessut:

”Mennään naimisiin -häämessut ovat aina ensimmäisenä aloittaneet kiihkeän häävuoden tammikuun alkupuolella. Tämä on ihan paras ajankohta, kun vanha vuosi on juhlittu! Uusi vuosi ja uudet kujeet sanotaan, ja ajatukset siirretään isoon hääprojektiin. Joukossa on heitäkin, jotka ovat kihlautuneet jouluna ja heti tullaan fiilistelemään kaikkea häihin liittyvää. ” 

Häätapahtumia markkinoitaessa on tiedettävä ja tunnettava kohderyhmä hyvin, jotta osataan kohdentaa oikeanlaista markkinointia oikeille henkilöille. Lisäksi on tiedettävä millä kanavilla kohderyhmän tavoittaa. Tapahtumajärjestäjän on myös tärkeää muistaa, että tapahtumaa tulee markkinoida sekä näytteilleasettajille että kävijöille. Kirvesmäkikin toteaa, että tärkeintä on monikanavainen mainostaminen, muistaen, ettei kaikilla ole sosiaalisia mediat käytössä. Hän kertoo, että heillä on kaikki mahdolliset kanavat printistä digiin käytössä tiedon levitykseen ja ovat tutkineet myös radion ja televisionkin mahdollisuudet.

Paula Kirvesmäen vinkit tapahtumajärjestäjälle:

  1. Aika on viheliäinen kaveri! Toivottavasti teit kaiken mitä olisit voinut tehdä jo eilen. Jokainen päivä tuo uutta hoidettavaa.

  2. Aina on varauduttava muutoksiin, ainakin henkisesti. Itse visualisoin itseäni pitämässä satoja lautasia ilmassa kepinnokassa. Joka päivä keppeihin on laitettava vauhtia, että kaikki pysyy liikkeessä kohti järjestettävää tapahtumaa.

  3. Toisena tärkeänä vinkkinä se, että ota kaikki ammattitaitoinen yhteistyö vastaan ja verkostoidu. Jaa innostuneisuutesi uudesta muillekin – saat sen varmasti takaisin päin, jos tulee huonoja päiviä!

Kaipaatko apua messujen järjestämisessä?

Livetokin on päässyt tekemään yhteistyötä monien häätapahtumien kanssa. Me Livetolla autamme muun muassa seuraavia häätapahtumia:

Haluatko kuulla arvokkaita vinkkejä ammattilaisilta? Pyydä tästä konsultaatio.

Pyydä maksuton konsultaatio

97,2 % tapahtuma-järjestäjistä suosittelee Livetoa.

Ota meihin yhteyttä, niin tehdään tapahtumastasi onnistunut!

Onnistuneen tapahtuman perusteet

Tämä opas sopii erityisesti ensimmäistä kertaa tapahtumaa tuottavalla henkilölle tai sitä harkitsevalle.

photo-1570944891413-e09ccc306147
photo-1570378164207-c63f4e4f0563

Tapahtumamarkkinoinnin julkaisukalenteri

Liveton tapahtumamarkkinoinnin julkaisukalenterin avulla markkinoinnista ja sosiaalisen median julkaisuista tulee suunnitelmallisempaa.

Digimarkkinoinnin menestysaskeleet tapahtumatuottajalle

Suomen Digimarkkinoinnin myyntijohtaja Ilari Tervonen avaa Liveton huhtikuun webinaarissa digimarkkinoinnin menestyksekkään MRACE-mallin.

photo-1570944891413-e09ccc306147