Valtakunnalliset yrittäjäpäivät 2021

Valtakunnalliset yrittäjäpäivät on Suomen Yrittäjien vuoden päätapahtuma. Tapahtuma kerää vuosittain toistatuhatta yrittäjää ja sidosryhmien edustajia yhteen. Yrittäjäpäivillä kohdataan bisneksen sekä yrittäjägaalan äärellä yrittäjäkollegoja ja yhteistyökumppaneita. Vuoden 2021 Jyväskylän teemana oli, Lisää löylyä! Jyväskylän venuena toimi Paviljonki, jossa järjestettiin 2-päiväisen seminaarin lisäksi myös iltagaala. Tapahtumakävijöille eli yrittäjille halutaan tarjota ensiluokkaista palvelua, jonka vuoksi tapahtumajärjestäjä haluaa, että tapahtumaan ilmoittautuminen ja hotellien varaaminen käy kätevästi samasta kauppapaikasta.
Liveto ja Suomen Yrittäjät aloittivat yhteistyön vuoden 2020 tapahtuman merkeissä, mutta maailmanlaajuisen Koronavirus (COVID-19) pandemian vuoksi tapahtuma siirrettiin vuoteen 2021. Yhteistyötä tehtiin sekä Helsingin että Jyväskylän tiimien kanssa yhdessä Liveton dedikoidun Customer Success Managerin kanssa. Liveto toimi tapahtuman kongressitoimistona ja toteutti seuraavat palvelut:
- Ilmoittautumispalvelut
- Liveton hallinnan käyttö järjestäjän puolesta
- Hotellien kilpailutus ja myynti Liveton tapahtumakaupan kautta
- Asiakaspalvelu ennen tapahtumaa verkon kautta
- Asiakaspalvelu ja tuki tapahtumassa
- Kassa ja myyntipalavelu tapahtumassa paikan päällä
"Liveto on kasvava, kokeileva ja moderni" – Sanna-Mari Jyräkoski
Käytännössä yhteistyö tarkoitti sitä, että Liveto hoiti tapahtumajärjestäjän ohjeiden ja toiveiden mukaan ilmoittautumisen ja hotellien myynnin pystytyksen sekä siihen liittyvän asiakaspalvelun. Mukaan tulleet hotellit valittiin yhdessä, mutta niiden kilpailutus, kommunikointi, tietojen välitys, yhteydenpito sekä myynti oli Liveton vastuulla.

Tapahtuman järjestäjän, Suomen Yrittäjien tapahtumakoordinaattori Anne Erosen mukaan vuoden 2021 tapahtuma onnistui erittäin hyvin, ja myös kävijämäärätavoitteeseen päästiin! Erosen mukaan Liveton hallintaa oli todella helppo käyttää ja erityistä kiitosta saa Liveton ammattitaitoiset tapahtumatyöntekijät.
”Olen erittäin tyytyväinen Liveton palveluun” – Anne Eronen
Haluatko tutustua myös muihin Liveton asiakkaisiin? Käy lukemassa Bisnestapahtuma #Synty tarinasta täältä! Haluatko keskustella Liveton palveluista? Ota meihin yhteyttä!
Kuvat: Suomen Yrittäjät.
97,2 % tapahtuma-järjestäjistä suosittelee Livetoa.
Onnistuneen tapahtuman perusteet
Tämä opas sopii erityisesti ensimmäistä kertaa tapahtumaa tuottavalla henkilölle tai sitä harkitsevalle.


Tapahtumamarkkinoinnin julkaisukalenteri
Liveton tapahtumamarkkinoinnin julkaisukalenterin avulla markkinoinnista ja sosiaalisen median julkaisuista tulee suunnitelmallisempaa.
Digimarkkinoinnin menestysaskeleet tapahtumatuottajalle
Suomen Digimarkkinoinnin myyntijohtaja Ilari Tervonen avaa Liveton huhtikuun webinaarissa digimarkkinoinnin menestyksekkään MRACE-mallin.
