Asiakastarina Savon Erämessut

Posted by Liveto on Jul 5, 2018 3:30:58 PM

Savon ErämessutKuva: Erätaika

Kuopion hallissa järjestettiin Savon Erämessut toukokuussa 2017. Kolmipäiväisillä messuilla oli yhteensä noin 30.000 kävijää sekä alan tärkeimmät yritykset. Lipunmyynti hoidettiin yhteistyössä Liveton kanssa.

Ensimmäiset Savon Erämessut järjestettiin 2013, ja tämän jälkeen messuja on pidetty joka toinen vuosi. Eräalan asiantuntijaa Erkki Kainulaista pyydettiin messupäälliköksi vuodenvaihteessa 2011-2012. Eräkaupan omistanutta Kainulaista alkoi kiinnostamaan eräalan messut, ja tulevaa messua aloitettiinkin suunnittelemaan kovaa vauhtia.

Savon Erämessut ovat suunnattu eräalan ihmisille sekä luonnosta kiinnostuneille kävijöille. Vuonna 2017 kävijöitä messuilla oli hieman vajaat 30 000, johon Kainulainen oli hyvin tyytyväinen. Kaikista tärkeintä Kainulaisen mukaan messuilla on kuitenkin hyvät näytteilleasettajat. Nämä messut eivät ole sekatavaran esittelymessut vaan Kainulainen haluaa tarjota kävijöille Suomen parhaimmat alan yritykset.

Seuraavan kerran Savon Erämessut järjestetään 26.–28.4.2019. Kainulaisen mukaan messuille on kehitteellä uusia asioita kuten uudistettu ulkoalue. Seuraavilla messuilla tapahtuman turvallisuuteen tullaan myös kiinnittämään enemmän huomiota ja messuille onkin nimitetty turvapäällikkö. Tärkeintä kuitenkin myös vuonna 2019 on saada huipputarjonta näytteilleasettajista. Seuraavan kerran nähdään ehkä myös kansainvälisiä näytteilleasettajia. Lue lisää messuista täältä.

Ulkoistettu lipunmyyntipalvelu

Vuoden 2017 messut olivat ensimmäiset Savon Erämessut, joissa palveluita ulkoistettiin. Messujen järjestämiseen kaivattiin lisäapua, sillä jo osa messujen järjestämisestä tehtiin talkootyönä. Liveto pääsi mukaan messuihin tapahtumanmyyntikumppanina. Kainulainen kertoi jännittäneensä ensin uutta yhteistyötä ja palvelun ulkoistamista, mutta yhteistyö Liveton kanssa sujui hyvin. Kainulaisen mukaan Liveto oli luottamisen arvoinen, sillä homma hoitui ammattimaisesti loppuun saakka. Yhteistyötä tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa.

"Kyllä meille hyvä yhteistyö siitä löytyi - Erkki Kainulainen"

Livetolta löytyy erilaisia ratkaisuja yrityksille. Savon Erämessuilla käytössä olevia palveluita olivat ennakkolipunmyynti, ovilipunmyynti sekä muu tapahtumatuki. Kuluttajien mielestä paras kehitys messuilla oli tapahtunut messupaikan sisääntulossa. Messuilla oli käytössä tehokkaat Liveton itsepalvelukassat, jotka paransivat asiakaskokemuksen sujuvuutta. 

 

 

Oletko tapahtumajärjestäjä ja kiinnostunut palvelustamme? Tilaa ilmainen demo painamalla nappia!

Pyydä tarjous

 

 

Topics: Asiakastarina, asiakaskokemus, Savon Erämessut, Messut, messujen järjestäminen

Tapahtuma-alan paras blogi Suomessa

Ajatuksia tapahtumista ja tapahtumien vierestä

Liveton blogissa käsitellään viikottain mielenkiintoisia tapahtuma-alan trendejä, uutisia sekä aiheita, joista on hyötyä tapahtuman järjestämisessä. Liveton missio on auttaa tapahtumia menestymään, joten nämä blogitekstit ovat tehty sinua varten ! Tervetuloa blogiin.

 

Haluatko tietää enemmän tapahtuman järjestämisestä?

Siirry Tapahtuman Pelikirjaan

Tilaa Liveton uutiskirje sähköpostiisi!

Blogit hakusanojen mukaan

See all